Mäkin laitan vähän
mulle tärkeitä ja positiivisia asioita tähän koska vaikka paskan määrä
on vakio (lol) niin en mä elä 'Naama norsunvitulla' toisin kuin
jotkut luulee. :)
- Perhe
Tähän sisältyy
tärkeimpänä oma rakas mieheni jonka kanssa ollaan sama punkka
jaettu pian 12 vuotta ja siitä 7v. naimisissa. Onhan meillä ala ja
ylämäet kuten kellä tahansa mutta rakkautta riittää näin
vuosienkin jälkeen. Ja mikä ihanaa niin mieheni on myös paras
ystäväni ja me ollaan vaan ihan kuin toisensa löytäneet
puolikkaat jotka yhdessä muodostaa ihanan kokonaisen tiimin.
Sielunkumppanit voisi siis sanoa. Huumori on yksi meitä vahvasti
yhdistävä asia ja se että me hassutellaan ihan kaikesta ja
kaikella. Meidän kodissa jopa haarukat saattaa keskustella keskenään
höpöjä, se vaan on meidän juttu ja aivan ihana sellainen. Myös
meidän arvot, maailmankatsomus, harrastukset ja monet muut asiat on
niin samanlaisia. Ja se toimii ainakin meillä. Molemmat saa toisen
nauramaan, tekee toisesta paremman ihmisen ja silti kumpikaan ei
tukehduta toista vaan molemmilla on omaa aikaa ja omia juttuja.
Tykätään olla kotona kaksin mutta tykätään myös olla yksin kun
toinen tekee omia juttujaan. Ollaan toistemme tukena ja voidaan puhua
vaikeistakin asioista, mutta osataan myös nauraa itsellemme ja
toisillemme.
Sitten on toki muu perhe,
aivan mahtavat vanhemmat joita arvostan ja kunnioitan todella paljon.
Veljet joista toinen on erityisen läheinen perheineen, tätin
mussukka veljentyttö varasti tämä vapaaehtoisesti lapsettoman
sydämen ja toinen veijari pian tulossa. Tää tädin rooli sopii
mulle tosi hyvin, en ole koskaan ollut äitimateriaalia, mutta
täteily on kivaa.
Ja sitten on vielä
appisuku jotka ovat ottaneet minut omaksi tyttärekseen ja hekin
kaikki minulle todella tärkeitä. Eli onni on oma perhe ja siihen
liitetyt, tiedän että aina on tuki ja turva olemassa kävi miten
kävi.
- Ystävät
Tosiaan, ei se määrä
vaan se laatu. Toki kavereita ja puolituttuja löytyy paljon mutta on
vain harva joita voin kutsua tosi ystäväksi. Mutta heidän kanssaan
onkin sitten niin helppo olla, ei tarvitse olla muuta kuin mitä on
ja vaikkei ihan koko ajan oltaisi tiiviisti yhteyksissä niin kun
näemme on kuin ei koskaan erossa oltaisi oltukaan. Ja ei ole
sattumaa että heillä myös on Crohn, olen huomannut että henkilöt
jotka eivät tiedä mitä tämä sairastaminen on eivät kuitenkaan
ihan pysty käsittämään mitä kaikkea se tuo mukanaan, pois lukien
perhe joka nyt on nähnyt sitä sairastamista niin kauan ihan
vierestä.
- Luovuus, oma ja muiden
Tämä pitää mainita
ihan erillisenä koska se on aina ollut iso osa mun elämää.
Tykkään tehdä kaikenlaista, se mitä milloinkin vaihtelee, mutta
jotain luovaa siinä on aina mukana. Nuorempana piirsin ja maalasin,
nykyään enempikin askartelen ja teen koruja. Ne vähän kukat joita
meillä on (kun aidot ei hengissä selviä) on minun itse tekemiä
kuivakukka-asetelmia, löytyy tuikkukuppeja ja lasikoristeita,
savitöitä, ompeluksia, monenlaista olen kokeillut. Nyt löysin
uuden innostuksen hopeasavikoruista, se vaan on pirun kallista hommaa
kun se savi on siis aitoa hopeaa josta voi tehdä vaikka minkälaisia
koruja. Ja perinteisempiä koruja olen tehnyt vuosia, materiaalit on
vain niissäkin niin kalliita että kovin kannattavaa niiden teko ei
ole edes vaikka kaiken myisi.
Toinen intohimo on
musiikki. Olen harrastanut sen eri muotoja jo ennen kouluikää,
joskaan en mitään kovin vakavasti vaan enempi omaksi iloksi. Laulu
on niistä rakkain mutta en ikinä pystyisi esiintymään soolona, en
vaikka olen joskus laulutuntejakin ottanut. A cappella kuoro olisi
aivan ihana, mutta minun kunnollani aika hankala harrastaa mitään
mikä vaatii juuri keskivartalon lihaksilta kovaa työtä. Harva
minut tunteva tietääkään että tykkään kovasti esim
gregoriaanisesta kuoromusiikista. Mutta kuuntelen kyllä lähes
kaikkea paitsi raskasta metallimusaa.
Kolmas luovuuden ala on
elokuva ja teatteri. Joskus olen vähän teatteria itsekin
harrastanut ja mikä mystistä niin siinä minua esiintyminen ei
haittaa lainkaan. Elokuvat ja televisio ovat sitten enempi katselu
puolella, en tiedä miten pärjäisin ilman lempisarjojani ja
elokuvia. Mutta kaikki näyttämöllä tapahtuva kiehtoo, myös Stand
up ja improvisaatio. Ylipäätään teatteri- ja elokuvamaailma on
niin omanlaisensa että niihin ei ikinä kyllästy.
- Tiede
Toinen kiinnostuksen kohde
on kaikki mitä taivaalla tapahtuu, eli meteorologia ja tähtitiede.
Olen jälleen kerran käyttänyt tunteja pohtiessani kuinka tornadot
syntyvät ja tuijotellut taivaalle opetellen tähtikuvioita ja
planeettoja. Toisaalta taas olen kiinnostunut mitä ihminen pystyy
avaruudessa tekemään, mustahan piti jo 5-vuotiaana tulla
astronautti.
Ja vielä sitten historia,
sekin on kiehtonut minua jo hyvin pienenä. Tykkään katsella
historiadokumentteja menneistä kulttuureista ja eri maiden
syntyhistorioista. Toivon että joskus minulla on varaa matkustella
katsomaan erilaisia historiallisia paikkoja.
Tässä nyt joitain
intohimojani ja rakkauden kohteita. Vaikka tämä sairastaminen on
välillä ihan kokopäivätyötä niin kyllä minusta löytyy
muitakin puolia. Ehkä vähän liikaakin kaikkea mikä kiinnostaisi
varsinkin kun en omaa kovin hyvää keskittymistaitoa enkä
pitkäjänteisyyttä. Mutta samapa tuo, jokainen hetki kun mietin
muutakin kuin sairauksiani antaa minulle lisää voimia kestää taas
sitä paskaa jonka tiedän olevan tulossa. ;)
-Trixy-